sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Aluevaltaus

Pääsin osallistumaan langanvärjäyskurssille. Värjäsimme valkoisia sukkalankoja sienillä.


Opin, että lanka pitää ensin purettaa. Tämän teimme ensimmäisenä iltana vyyhdittämällä langat ja kuumentamalla ne valtavissa kattiloissa puretusaineen kanssa. Me käytimme tähän alunaa, jota ilm. saa hankittua joistakin apteekeista.


Opin, että veriseitikistä saa punaista ja karhunkäävästä keltaista väriä. Liotimme sienet ja keittelimme niistä väriliemet.


Sienet siivilöitiin liemistä pois ja langat nosteltiin kattiloihin. Opin myös, miten hyvin villa johtaa vettä. Meillä roikkui hetken kattilan reunan yli villainen haltijalanka, jolla vyyhdit saatiin nostettua kattilasta pois ja pian koko pöytä lainehti punaisessa väriliemessä. Oli siis tarpeen käyttää taemmassa kattilassa näkyvää apukeppiä.


Tällaisia lankoja saatiin aikaan. Opin vielä senkin, että väri tahtoo päästä lankaan käsiksi. Vaikka ero kattilaanlaittoajassa oli vain pieni hetki, väri hyökkäsi aina ensimmäisen vyyhdin kimppuun ja siitä tuli toisia tummempi.


Toisilla oli myös omia lankoja mukana. Tässä näkyy, miten hienoja värejä sai aikaan, kun värjäsi harmaata lankaa punaisella ja keltaisella väriliemellä. Upeat murretut sävyt!


Ja tässä minun valmiit pikkuvyyhtini. Nyt joku hyvä sukkamalli!

Neulisti

13 kommenttia:

  1. Alunaa saa apteekkia huomattavasti halvemmalla TetrDesignilta! - Nyt kun jäit kasveilla värjäämiseen koukkuun, niin keväällä, kesällä ja syksyllä katselet luontoa ihan uusin silmin :) Mä en malta odottaa että pääsee taas värjäyspuuhiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin seuraavaksi kokeilla, mitä saisin happoväreillä aikaan. Jos vaikka onnistuisi värjäämään itselleen kuitua.. :)

      Poista
  2. Kuulostaapa kivalta! Ja nättejä vyyhtejä nousi padasta. Paljonko noissa sun vyyhdeissä on? 100 vai 200 g yhteensä? Että oisitko raidallisen vai yksivärisen sukkaohjeen tarpeessa?

    VastaaPoista
  3. Onpa kauniin värisiä lankoja! Himottaisi niin itsekin kokeilla kasvivärjäämistä mutta se taitaa olla aika sottaista puuhaa pienessä kerrostaloasunnossa tehtäväksi? Ehkä sitten kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lailla taitaa olla värjääjästä itsestään kiinni, paljonko tässä syntyy sotkua. Potentiaalia sotkemiseen kuitenkin on. :)

      Poista
  4. Kauniita lankoja! Mistä saitte sieniä - myydäänkö niitä jossain, vai oliko opettaja varannut...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettajat olivat keränneet sieniä ja kuivanneet niitä.

      Poista
  5. Hienoja lankoja. Mullakin on verihelttaseitikillä värjättyä ja sit on tuomen kuorella siitä sai kaunista ruskeaa, poimulehdellä keltaisen vihreää jne. Tuo on kiehtovaa puuhaa ja myös se että miten eri puretusaineet muuttaa väriä ja se aika milloin kasvit on kerätty jne. Hienoja lankoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset vielä purettivat tuon keltaisen raudan avulla vihreäksi.

      Poista
  6. Ihanaa, että on saatu tähän värjäämiseen koukuttuneita lisää!!!!
    Juuri, kuten tuossa joku sanoi,nyt elämääsi kääntyi uusi lehti- luontoa seuraa ihan uusin, kasvivärjärin silmin!!!!

    VastaaPoista
  7. Tulipa hienon värisiä lankoja!
    Erikoiseen vuodenaikaan teillä järjestettiin kurssi, kun tällä hetkellä ei juuri itse voi kerätä värjäysaineita lukuunnottamatta mm. puiden kuoria (oon itse saanut upeaa oranssinpunaista omenapuunkuoresta)

    VastaaPoista
  8. Puretusaineiden höyryt eivät välttämättä ole hyviä hengiteltäviä pienessä kerrostaloasunnossa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...