maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kuidunsaanti turvattu

Tuli vähän käytyä. Retriitissä nimittäin. Pakkasin Martin, kolme kuitua, kaksi neuletta ja hieman herkkuja ja suuntasin Päivölään kevään retriittiin. Tarjolla oli tapojen mukaan pohjaton herkkupöytä sekä ihan liikaa ihanaa lankaa ja kuitua.


Martti löysi heti itselleen mukavaa seuraa ja minä sain opastusta Martin käyttöön. Nyt syntyy taas oivallista lankaa. Neulominen jäi tällä kertaa hyvin vähälle huomiolle, kun piti kehrätä aamusta iltaan ja illasta aamuun. Nyt tullaan Martin kanssa mainiosti juttuun ja retriitissä valmistui kaksi lankaakin.


Martti pääsi hurjaan seuraan, sillä vieressä hurisi sähkörukki. Tällä laitteella mm. kehrättiin jalat tuolille nostettuina ja sunnuntaina testattiin sitäkin, voisiko kehrätessä peruuttaa herkkupöydän ääreen asti.



Mitä: Navajokerrattu, 347 m / 100 g
Miten: Martin malliin
Mistä: Hilltop cloudin Jacob/silkki 75/25

Tässä kuidussa oli upean syvät vihreän ja sinisen sävyt. Miinuksena seassa oli aika paljon roskia, mutta muuten hyvälaatuinen kuitu. Jacob oli helposti kehrättävä lammasrotu. Ensimmäistä kertaa kuitu tuntui kulkevan lähes itsestään letiltä rullalle. Onnistuinpa vastapainona edelliselle epäonnisille kehruille saamaan tällä kertaa aikaan täysin tasapainoista lankaa. Ei alikierrettä, ei ylikierrettä. Täytynee neuloa tästä joku huivi.



Mitä: 2-säikeinen, 192 m / 100 g
Miten: Martin malliin
Mistä: FashionTouchSupplies:n corridale

Corridale tuntui aikalailla samanlaiselta kehrättävältä kuin polwarth. Melko helppoa kehrättävää ja mukavan ilmava kuitu, mutta valmis lanka on hieman karheaa minun makuuni. Mutta minä tykkäänkin pumpulinpehmoisista. Yleensä tykkään navajokerrata kaiken, koska silloin värit säilyvät kohdillaan. Tässä kuidussa oli sen verran harmoniset värit, että tein siitä kaksisäikeisen. Näillä väreillä kun ei haitannut, jos ne menevät sekaisin. Langasta tuli tosi nätti. Vielä kun keksisin, kuka siitä tykkäisi neuloa - vaaleanpunainen ei ole minun juttuni.

Lauantaina illansuussa järjestettiin lankalotto. Kaikille oli tarjolla palkinto, mutta järjestys arvottiin. Pääsin valitsemaan omaani aika loppupäässä, mutta jäljellä oli kivasti käsinkehrätty lanka, jossa on lähes samat värit kuin itse kehräämässäni Yarngrimoiren langassa. Molemmat ovat aika paksuja ja niissä on siksi vähän metrejä. Yhdessä ne voisivat kuitenkin riittää juuri sopivasti johonkin vielä päättämättömään projektiin.


Tässä minun "pieni" saaliini. Tulin siis paikalle kolmen kuidun kanssa. Kuvassa vasemmalla ovat kahdesta mukana tulleesta kuidusta kehrätyt langat. Etualalla on lankaloton voittoni. Musta kartiollinen ohuinta näkemääni pitsilankaa löytyi Ota tai jätä -pöydästä ja tahtoo isona Rock Islandiksi. Keskellä ovat lankaostokseni: 2 wollmeissea (en ole koskaan vielä kokeillut!) ja ihana intensiivisen violetti lanitium ex machinan sukkalanka. Ja sitten vielä kolme herkkukuitua. Huh huh, oli vaikeuksia saada nämä kaikki mahtumaan siihen kassiin, jonka kanssa paikalle saavuin.


Onneksi vielä on tulossa Kierot puikot huhtikuussa. Syksyllä on taas pakko päästä kuitupitoisiin kokoontumisajoihin. Näihin jää koukkuun!

Neulisti

11 kommenttia:

  1. Kiva, kun joku on ottanut kunnon kuvia. Multa jäi tällä(kin) kertaa kuvat ottamatta.

    Mäkin tykkään navajoida kaiken, kun ahdistaa värien sekoittuminen. Olen nyt yrittänyt päästä moisesta tavasta eroon, kun se värien sekoittuminen usein on käsinkehrättyjen lankojen juju. Harjoitukset jatkuvat täällä ja siellä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen nyt oikein ottanut tehtäväksi löytää sen värisiä kuituja, ettei värien sekoittuminen haittaisi. Saa sitten harjoitusta kaksisäikeisestäkin.

      Poista
  2. Mistä ihmeestä näistä retriiteistä löytää jotain tietoa (ennen kuin ne on jo pidetty)? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravelrysta löytyy tietoa retriiteistä. Kevään retriiteistä ilmoitetaan neuleretriittiryhmässä ja syksyn kuitupitoiset kokoontumisajot löytyvät omasta ryhmästään. Nuo ovat olleet hurjan suosittuja ja niiden paikat täyttyvät muutamassa minuutissa. Huhtikuussa on tarjolla vielä kierot puikot (löytyy sekin omasta ryhmästään) ja sinne taitaa vielä olla pari paikkaa vapaana.

      Poista
  3. Ihania kuvia, varmasti mukava retriitti. Mä vaan hykerrellen ihailen toisten kehräämisiä ja rukkeja - ja dadaa - menen tänään mun uuden rukin kanssa oppiin....kohta mullakin on mitä näyttää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä se lähtee, tervetuloa pimeälle puolelle. ;)

      Poista
  4. Mahtoi olla ihana reissu ja niin hyvään saumaan vielä, että sait roppa kaupalla hyviä neuvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tosiaan! Esimerkiksi kertaaminen on huomattavasti helpompaa, kun joku kertoo, kuinka päin sitä rullatelinettä oikeasti kuuluu pitää. :D

      Poista
  5. Upeita kehräilyjä ja tais olla muutenkin mahtava viikonloppu! Reilun kuukauden päästä sit sama savoksi ;)

    VastaaPoista
  6. Kauniit vyyhdit olet kehrännyt! Vaikuttaa kivalta viikonlopulta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...