torstai 12. syyskuuta 2013

Vyyhdin ompelukoulu tumpeloille: trikoohousut

Tättärätää! Saanko esitellä blogin uuden bannerin? Kyselimme mielipidettänne ja vaikka kaikki vaihtoehdot saivat ihan mukavasti ääniä, niin ykkönen voitti ylivoimaisesti. Harmaa tausta ei kuitenkaan lopulta miellyttänyt, joten törkeästi vaihdoimme sen(kin) valkoiseksi. Aika erilainen ilme aiempaan tilkkutäkkiin verrattuna! Mutta sitten itse asiaan: tumpeloiden ompelukoulu jatkukoon.

Joko harjoittelit hameella? Nyt nimittäin siirrytään astetta vaativampaan: ohjelmassa trikoohousut. Nämä ohjeet ovat vauvan housuihin, mutta ihan samalla tekniikalla saat isommatkin.

Kesäkuiset raitapöksyt. Ihanat, mutta kasvunvaraa olisi saanut olla enemmän. Tein näissä taas suosikkivirheeni, eli ompelin toisen lahkeen resorin sauman väärälle puolelle... Minä se en vähällä opi!
Mitä: Vauvan housut
Miten: Saumurilla
Mistä: Trikoosta ja resorista (Kestovaippakaupalta)

Keltapilkkukuumetta heinäkuussa. Näissä taas meni kohdistukset ihan pieleen, mutta se ei menoa haittaa.
Mitä: Vauvan housut
Miten: Saumurilla
Mistä: Trikoosta ja resorista (Eurokankaasta)

Elokuussa jatkettiin pilkuilla – ja keltaisella. Nämä ovat vielä aika reilut, mutta resorien ansiosta pysyvät kuitenkin hyvin päällä. Jo kolmannet pöksyt onnistuivat ilman sen isompia virheitä!
Mitä: Vauvan housut
Miten: Saumurilla
Mistä: Trikoosta (Kestovaippakaupalta) ja resorista (Eurokankaasta)


Vyyhdin ompelukoulu tumpeloille, osa 2: Trikoohousut

Tarvitset riittävästi (pestyä ja silitettyä) trikookangasta, riittävästi (pestyä ja silitettyä) resoria, saumurin, lankaa saumuriin, nuppineuloja, sakset ja suunnilleen sopivanmalliset suoralahkeiset trikoohousut, kaavapaperia/leivinpaperia ja kynän (tai valmiit kaavat).

Piirrä ja leikkaa kaavat: jos sinulla ei ole valmista kaavaa, voit piirtää ne itse valmiita trikoohousuja mallina käyttäen. Voit myös helposti muokata niitä: vaikkapa hoikalle lapselle voit ottaa malliksi kokoa tai paria pienemmät housut ja jatkaa lahkeita sopivan mittaisiksi. Housut ovat symmetriset, joten tarvitset vain yhden kappaleen: taita housut kaksinkerroin saumoja seuraten ja piirrä kaava sen mukaan. Ompelussa pääset helpommalla, jos jätät housujen ulkosyrjän suoraksi. Voit piirtää sentin saumavarat mukaan kaavaan (joka reunaan) tai lisätä ne kangasta leikattaessa.


Asettele trikookangas kaksinkerroin. Kohdista kuviot. Esimerkiksi raidallisessa ja pilkullisessa kankaassa saa olla aika tarkka – voit vaikka nuppineulojen avulla kiinnittää kankaanpuolikkaista raidat/pilkut kohdalleen.


Kiinnitä kaava kaksinkertaiseen kankaaseen. Jos et ole lisännyt saumavaroja kaavaan, voit piirtää ne tässä vaiheessa kankaaseen (jos haluat/tarvitset). Leikkaa kappale irti. Muista saumavarat!


Tee toinen lahje kuten ensimmäinen. Kohdista kuviot samoin kuin edellisessä kappaleessa, ellet sitten nimenomaan halua kuvioita eri korkeudelle vasemmassa ja oikeassa lahkeessa. Muista ne saumavarat!


Leikkaa resorista vyötärökaistale ja lahkeen resorit. Mittaa pituutta kaksinkertaisesti lopulliseen pituuteen ja leveyttä korkeintaan yhtä paljon kuin trikoo-osassa. Lisää sentti saumavaroja joka reunaan. Housujen käyttöikää voit lisätä tekemällä resorista niin pitkän, että sen voi aluksi taittaa kaksinkerroin ja myöhemmin avata pitkäksi. Siinä tapauksessa tarvitset resoria nelinkertaisen pituuden.


Taita lahkeet kaksinkerroin oikeat puolet vastakkain, kumpikin erikseen. Kiinnitä neulat kappaleen alaosaan lahkeen sisäsyrjään. Yläreuna haaroista ylöspäin jätetään neulaamatta. Ompele lahkeen sisäsyrjä saumurilla, kumpikin erikseen.

Taita resorit oikeat puolet vastakkain. Neulaa halutessasi. Ompele renkaaksi. Taita resorit kaksinkerroin nurjat puolet vastakkain.


Neulaa lahkeet yhteen vyötäröltä haaroihin ja takaisin vyötärölle oikeat puolet vastakkain. Ompele kappaleet yhteen, sekä etu- että takasauma yhtä menoa. Huolehdi, että ommeltava reuna ei ole rypyssä eikä ylimääräistä kangasta jää väliin.


Pujota vyötärökaistale housujen sisään siten, että niiden ommeltavat reunat ovat päällekkäin ja osoittavat samaan suuntaan. Huolehdi, että resori on trikookankaan oikealla puolella. Laita resorin sauma samaan kohtaan housujen takasauman kanssa. Kiinnitä resori trikoo-osaan nuppineuloilla siten, että tarvittaessa venytät resoria trikoon levyiseksi. Tarkista vielä, että trikoon oikea puoli on resoria vasten ja että saumat ovat kohdakkain. Ompele resori kiinni housujen vyötärölle. Venytä kankaita tarvittaessa niin, ettei niihin jää ryppyjä.


Pujota pienemmät resorit lahkeiden sisään (oikeat puolet vastakkain), neulaa kiinni kankaita tarpeen tullen venyttäen ja ompele resorit kiinni lahkeisiin, jälleen kankaita venyttäen.


Ihastele/vihastele valmiita housuja.


Mukavaa syyskuuta toivottelee
Vyyhti


P.S. Synttärikilpailu on vielä käynnissä.

4 kommenttia:

  1. Hauskannäköiset nuo ylimmät raitahousut! Kivannäköisiä nuo muutkin on :) Pitäiskin tosiaan ottaa enempi mallia tyttären valmiista hyviksi havaituista housuista, kun esim. Ottobren housukaavoissa tuntuu olevan turhan korkealle nouseva vyötärö...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tällaiset yksinkertaiset pöksyt on tosi helppo kaavoittaa, kun minäkin kerran siihen pystyn. :D

      Poista
  2. Hyvät ohjeet! Nyt kun vielä ois se saumuri...

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Kiva että osaat arvostaa rautalangan vääntelyä. ;)

    Nämä onnistuu kyllä ompelukoneellakin, kunhan käyttää jousto-ommelta. Esim. täältä löytyy ohjeet siihen: http://sanijaella.blogspot.fi/2011/09/housujen-ompeluohje.html

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...