sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Katsaus kuluneeseen vuoteen

Kulunut vuosi on ollut kovin neuleidentäyteinen! Vuoden aikana valmistui yhteensä 52 neuletyötä - sehän olisi neule joka viikolle. Lankaa näihin töihin upposi 27.642 kilometriä  ja 7.418 kg. Itse jännitän, ehtisinkö saada vielä yhden takin valmiiksi ennen kuin kello lyö puolta yötä.


Tänä vuonna sain valmiiksi 15 takkia/paitaa/mekkoa. Niistä kolme oli lasten koossa, muut aikuisille. Sainpa vihdoin valmiiksi myös edellisvuonna hulluuden puuskassa aloittamani kaksi pitsivahvuista paitaa.


Sukkia hyppi puikoille ja niiltä pois 13 paria. Suosikkijuttuina mainittakoon pariskuntasukat ja Vyyhdille kulkeutuneet sateenkaarisukat, joissa raidoitin kahta hieman erilaista harmaata.


Huiveja tein kahdeksan kappaletta. Laineen ensimmäisestä numerosta löytynyt Nordic arrows -huivi oli niin kiva neulottava, että nyt on puikoilla jo toinen samanmoinen.


Erilaisia päähineitä neuloin vain seitsemän ja käsiasioita vain kuusin kappalein. Tämä on ollut isompien projektien vuosi.


Niistä isommista töistä puheenollen: sain tänä vuonna valmiiksi kaksi peittoa. Toinen oli heti alkuvuodesta neulomani vauvanpeitto kaverille. Mutta se toinen, kuulkaa! Tänä vuonna sain vihdoin valmiiksi viimeisen pienen palasen vuosia työstämääni puffipeittoon. Jaa, miksikö siitä ei ole ollut blogissa kuvaa? No katsokaas, kun palaset on nyt kyllä yhdistetty, mutta mistäs saataisiin semmoinen päättelykeiju, joka piilottaisi vielä kaikki langanpäät palasten sisään? Toivottavasti pääsen palaamaan asiaan ensi vuoden vuosikatsauksessa.



2017 oli paitsi ahkera neulevuosi myös tuottelias neulesuunnitteluvuosi. Suunnittelin, laskin ja kirjoitin vuoden aikana ohjeen 17 neulemalliin! Suunnitteluvuoden kohokohtia olivat Utu-takin esiintyminen Laineen kakkosnumeron kannessa ja marraskuun lopussa julkaisemani e-kirja, The Girl Who Said Baa.


Omista ohjeista puheenollen, kun kello lyö 00.01, saan vihdoin lykätä Ravelryyn syksyllä Kuopion kalakukkoneulojien klubiin suunittelemani Hiplee-puseron. Harvoin neulon omiakaan ohjeita useampaan kertaan, mutta tiedän muutaman innokkaan HipleeKAListelijan ja ajattelin itsekin liittyä joukkoon. Kyllähän sitä ihminen kaksi Hipleetä tarvitsee, eikös? Tulkaahan Ravelryn puolelle mukaan KAListelemaan.


Onnellista neulevuotta kaikille!

Neulisti



9 kommenttia:

  1. paljon kaunista olet saanut tehtyä ja suunniteltua, ja täällä odottaa yks sitä kellonlyömää että saa bäät ja hipleet samaan tilaukseen.
    olkoon tuleva vuosi yhtä onnekas sinulle suunnittelijana ja neuloja.
    ps kyllä se päättelykeiju teille eksyys, jos ei muuten niin langanpää kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva saada seuraa Hipleen neulomiseen. 😊 Luulen kyllä, että peiton päättely edellyttää jonkin sortin päättelybileitä.

      Poista
  2. Niin paljon ihania töitä ja kauniita neulemalleja. :) Onnea ja inspistä tulevaankin vuoteen! <3

    VastaaPoista
  3. Ihania neuleita! Ihanaa uutta vuotta ja toivottavasti tavataan pian! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oliskos syytä viimeistään neulefestareiden helmikuun viikonlopussa törmäillä?! :)

      Poista
  4. Sul on ollut hieno neulevuosi =) Ja mukava oli nähdä tänäkin vuonna! Ja ens vuonna on luvassa ihan parhaita seikkailuita!!!

    VastaaPoista
  5. Hatunnoston arvoinen neulevuosi siulla, varsinkin omien ohjeiden osalta, huikeaa!! Tuottoisaa uutta neulevuotta 2018 :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...